You are currently browsing the category archive for the ‘lähtövalmistelut’ category.
Toisin sanoen reilun kolmen tunnin päässä. Alaselkä on valmiiksi jumissa, joten on nautinnollinen matka luvassa.
Vancouveriin on luvattu vähän kuurosateista keliä ensi viikolle, toivotaan että se tarkoittaa sitten sitä että kentät ovat sateen jälkeen vihreät ja pehmeät. Sadetakit on pakattu mukaan joten meitä sateen ei liiemmin pitäisi haitata. Mutta kisojen ajaksi tilauksessa olisi kuitenkin mieluiten sellainen 22-24 lämmintä ja puolipilvinen keli. Katsotaan miten tilaus menee perille.
Niin ja ne peliasut menivät perjantaina painoon. On jotain saumoja että saadaan kuin saadaankin ne jo ekoihin peleihin päälle!
Loistelias sanataideteos on luotu Wordlella. Siinä on oikeasti sanoma, uskokaa pois!
Harjoitettiin Sonjan ja Aleksin kanssa vatsaa vaativia tilanteita varten Linnanmäellä. Vanhuus tulee, jo viiden laitteen jälkeen alkoi tuntua ja kymmeneen laitteeseen taidettiin Aleksin kanssa pystyä.
Viimeisiä ostoksia pitäisi vielä tehdä (korvatulppia, lukemista, maltoa…). Molemmilla on vielä treenejä ennen lähtöä joten lauantaina ei enää ehdi kauppaan. Ja sunnuntaina pitää olla kentällä puolen päivän aikaan aloittelemassa vuorokauden siirtymää pelipaikoille.
Olipas kivaa pelata viikonloppuna Pajulahdessa. Viima 2 alkaa vihdoin hitsautua yhteen, ja fiilis oli korkealla koko ajan. Tiukkojakin pelejä on mukava pelata kun yhteispeli sujuu ja kaikki tekevät täysillä töitä voittamisen eteen. Noustiin ylempään jatkosarjaan ja päästään ottamaan revanssimatsit Viima 1:ä, Teamia ja Ticoa vastaan. Edellisellä kerralla emme oikein olleet vielä valmiita, enkä oikein malttaisi odottaa pelejä että pääsisi näkemään kuinka voimasuhteet ovat kesän aikana kehittyneet. Pitkään aikaa ei olekaan ollut pelien jälkeen näin kuplivan kevyt hyvä fiilis että edes töihin tuleminen maananantaiaamuna tuntui ihan hyvältä ![]()
Lähdön lähestyminen alkaa vähän ahdistaa. Sellaisella hyvällä tavalla, kuitenkin. Tai eniten oikeastaan ahdistaa pakkaaminen, että tuleeko otettua edes kaukaisesti järkeviä kamoja mukaan.
Pelillisesti alkaa tulla hätä, kun ei ole mitään referenssiä aikaisemmilta vuosilta että onko kunto nyt riittävä vai ei. Kokeneet konkarit kertoilivat viikonloppuna kauhutarinoita irtoilevista kynsistä ja kauheista kivuista. Se onkin sitten kisojen jälkeen kiva mennä tallailemaan New Yorkin katuja sandaaleissa jos kaikki kynnet on joko mustia tai kadoksissa.
Viisi työpäivää jäljellä, ja on aika aloittaa matkablogin kirjoittelu. Maailmanmestaruuskisoissa en olekaan hetkeen ollut, edellisistä arvokisoista alkaa olla reilu 10 vuotta kun viimeisiä kertoja olin mukana jousiammunnan maajoukkueessa. Aika mukavaa valmistautua kisoihin joukkueessa, jossa on paljon kokeneita arvokisojen kävijöitä joilta voi kysyä neuvot ja vinkit. Ja on aika mukavaa myös itse olla vähän vanhempi, rauhallisempi ja kyvykkäämpi sietämään jännitystä ja paineita. Tällä kertaa saatan jopa pystyä nautiskelemaan kilpailusta ja tiukoista tilanteista ilman ylenmääräistä pingottamista ja tavaroiden heittelemistä.
Töissä aika kuluu mukavasti, vaikka 95% työkavereista on lomilla. Mitään uutta ei pysty aloittamaan ja talven roikkuvat duunit alkavat olla paketissa. Mielessä pyörii työasioiden lisäksi matka-asiat, mitä pitää vielä ostaa, onko kaikki tarvittavat varaukset tehty, paljonkohan pitäisi vaihtaa käteistä. Täytyy kyllä myöntää että ensi viikolla voi olla vaikeaa enää keskittyä työntekoon, kun vielä muutama työkaveri poistuu laiturille ja lähtö alkaa häämöttää.
Tänään kuulimme että peliasumme ovat edelleen Intiassa, ja on hyvät mahdollisuudet etteivät ne ehdi kisoihin mukaan. Kyllähän tässä pientä lisäjännitystä kaivattiinkin. Tähän asti kaikki on mennyt liiakin helposti. Kukaan ei ole loukkaantunut, kaikille on löytynyt lennot ja majoitukset, sponsseja on löytynyt ja kaikki oheissäätö huppareineen ja kisa-CD:ineen on sujunut. Mutta pitikö sen sitten olla peliasut? Oltaisiin voitu jännittää että ehtivätkö hupparit, verryttelyasut tai pipot! Peliasut ovat kisojen kannalta vähän turhan kriittinen varuste.


